Joulunpunaista



Blogissa ei päivityksiä juurikaan näy, mutta on täällä jotain valmistunutkin...jälleen yksi neulottu pikkuliina Novitan virkkauslangasta ajankohtaisessa värissä tietenkin:)


Piirakkasukat vaikka minusta nämä ovat kuitenkin eräänlaiset pitsisukat 7veikasta, päätynevät joulumuistamiseksi.


Ontelokudetta hankin jo aikaa sitten ja viimein sain virkattua siitä kaksi koria (näkyy olevan päättelemättä...). Innostuin tuosta virkkaamisesta niin että uutta kudetta on hankittu mattoa varten (ei enää puutu paljoa kun on valmis matto) sekä innostuin tilaamaan netistä (kun halvalla sain) 4kg lisää ontelokudetta... ainut huono puoli on että paksumman kuteen virkkaaminen paksulla koukulla käy yllättävän paljon käsiin ja sormikin on hankautunut...no tehdään välillä muuta ja parannellaan vammoja...


Tämä on todella huono kuva neulomastani Vilja-huivista, huivi menee ystävälleni korvaukseksi hänen keräämistään tyrnimarjoista, huivi neulottu kamena-langasta.



Sitten aiheeseen, jonka virallinen julkaisupäivä on huomenna, mutta koska olen loppuviikon kiireinen niin olenpa nyt tuhma ja julkaisen näin ennakkoon saamani hienot sukat joulusukka-vaihdosta! Nämä minulle on lähettänyt Ruiskaunokki, kiitos sinulle! Mukana oli hieno helmienkeli ja suklaata.


Tässä kuvassa vastaavasti on omalle parilleni Hanylle lähettämäni joulusukat.
Joulu siis lähestyy vauhdilla, itsenäisyyspäivässä ollaan jo menossa. Tänne savoon onkin tänään satanut hienoisen lumipeitteen, kuten ottamistani kuvista saattaa päätellä. Päivä onkin kulunut ulkoillen, jouluisia tähtiä askarrellen ja joulutorttuja väkerrellen...niin ja tulihan sitä kokeiltua konjakkikakkuakin, mikä tosin osaksi löytyi uuninpohjalta...tiedossa siis uuninpesu!
Ihanan talvista Joulun odotusta!

Kommentit

  1. Ihania punaisia käsitöitä! Miulla ois nuo piirakkasukat kohta neulottavana :)

    VastaaPoista
  2. Kauniita punaisia käsitöitä :)
    Mukavaa viikkoa!
    Snysi :)

    VastaaPoista
  3. Mahtavaiset kiitokset tämän syksyn ihanista sny-jutuista =) Ihastelu ja hypistely jatkunee tänä iltana.. päivitän blogiini jahka..KiitosHali!!!

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommenteista! Jännityksellä odotan oman snyni paljastumista...;)
    Jaana: ole hyvä, mukavaa että olet pitänyt lähettämistäni jutuista, oli kiva olla salainen ystäväsi tänä syksynä!

    VastaaPoista
  5. Toivon kärsivällisyyttä teiltä hyvät ystävät, meidän tietokoneemme on korjattavana, enkä saa tällä kannettavalla päivitettyä blogiani enkä laitettua kuvia....mutta palaan asiaan heti kun kone saadaan huollosta! Eli olen siis saanut myös joulumuorin yllätyspakettinikin ennen joulua, kiitos sinulle Tarja kovasti!

    VastaaPoista
  6. Ihanaa tulevaa uutta vuotta sinulle myös...sammakkoprinssi on vaiheessa vielä.. mutta uusi vuosi ehkä synnyttää hänetkin =)Kiitos myös piipahduksesta nimelläkin. Tänne tulen myös aina vierailulle !!!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Salaisuus paljastui

olgan puuhat

Taikapallo