Lisää myssyjä ja vähän muutakin

Ihan ensimmäiseksi pahoittelen tummahkoja kuvia, joissa töiden näkö ja värit eivät ole kaikkein parhaimpia. Sukat on neulottu kirjoneuleena, joka ei todellakaan ole minun vahvin lajini...mieleen tulee aikoinaan koulun käsityötunnilleilla neulomani lapaset...juu kirjoneuleena sydänkuvio...lopputuloksena toinen lapanen oli niin tiukkaan neulottua ettei se mahtunut käteen ja toinen lapanen niin iso, että vaikka kaksi kättä olisi siihen mahtunut...;) hmmm..miksiköhän en ole niitä juurikaan sen jälkeen neulonut... sukista tuli kuitenkin ihan siedettävät, pitänee jatkaa joskus harjoituksia lisää.



Neulotut kuusisukat, novitan 7-veljestä, ohje Novita Talvi 2009


Sytömyssyjä lisää, lankana kokeilussa yksi kerä puro batik-lankaa,
miellyttävää virkata, mukavan tuntuista, saa nähdä kuinka käyttäytyy myssynä käytössä...

Neulottu pikkuliina, lankana novitan virkkauslanka, ohje vanhasta
Kauneimmat käsityöt lehdestä touko-kesäkuu vuodelta 1997

Uusi neulottu liina, tosin muotona neliö, on jo puikoilla menossa. Niitä on mielenkiintoista neuloa sen vuoksi , että ohjetta on seurattava tarkkaan, sillä jos virhe tulee, on purkaminen pahin painajainen tai jos silmukka putoaa puikoilta. Olen myös väkertänyt salaisia hys, hys juttuja, joista ei vielä jostain syystä voi kuvaa ottaa...paljastuu sitten aikanaan;)
Näillä korkeuksilla on pakkanen lauhtunut ja uloskin pääsee ulkoilemaan ilman että päälle tarvitsee tumpata niin paljoa. Tosin meillä ulkoillaan säällä kuin säällä joka tapauksessa, siitä pitää tuo karvainen ja nelijalkainen koiruus huolta.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Salaisuus paljastui

olgan puuhat

Taikapallo