Tunnustus

Sain Jaanalta tunnustuksen, suuri kiitos siitä sinulle! Tunnustukseen kuuluu kertoa kahdeksan asiaa itsestään ja antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle, mutta annan tunnustuksen kaikille lukijoilleni ja haasteen kertoa blogissaan itsestään sen kahdeksan asiaa!

Mutta niihin omiin juttuihini...
1. kaikki, jotka blogiani ovat selanneet ovat varmasti huomanneet, että meikäläinen neuloo sukkia, eikä niille ole käyttäjää tiedossa...isäntä usein kysyy mitä neulon ja "kenelle sinä noita sukkia taas neulot...?"
2. tykkään neuloa myös liinoja, tosin niitä ei ole valmistunut vähään aikaan
3. minulla on 6½-vuotias novascotiannoutaja-koira ja kohta toivottavasti, jos kaikki hyvin käy niin toinen samanrotuinen pentu...
4. haaveena on joskus maailmassa tehdä itse alusta asti kansallispuku mutta malli ei tarkalleen tiedossa
5. olen joskus nyplännyt ja kivaa olisi sitäkin päästä joskus kokeilemaan vaikka ei taida heitot olla enää muistissa, hidasta sen tekeminen ainakin oli..;)
6. notkun päivittäin netissä, katsastelen monia käsityö-ja koira-aiheisia blogeja sekä facebookissa on käytävä päivittäin...
7. vaikka olen syksyllä syntynyt niin syksy ei  ole lempivuodenaikani
8. yllätys, että ideoita tehdä monia asioita käsillään olisi vaikka kuinka paljon niin toteutus hiukan ontuu...ja niitä keskeneräisiä käsitöitähän ei kenelläkään tietenkään ole...

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Salaisuus paljastui

olgan puuhat