Minulla on jostain syystä ihme taipumus kerätä erilaisia lankoja, tietämättä ihan tarkkaan mitä niistä milloinkin aion tehdä....Tämä polku-lanka on yksi niistä, värinä muistaakseni mustajuuri tai munakoiso;), ensin yritin tehdä näistä säärystimiä, sitten sukkia ja lopulta siitä tulikin huivi. Mallia otettu vähän sieltä ja täältä, perustylsää aina oikeaa ja vähän virkattua pitsiä reunaan. No, tuli siitä oikeastaan ihan kiva ;) Sukkatempauksen ensimmäiset sukat valmiina eli piirakkasukat nalle-langasta Monissa blogeissa on vilahtanut Pihla-pipo , joten minäkin tahdoin sellaisen ja viime syksyn salaiselta ystävältäni Lilalta saamani Puro-lanka kävi tähän oikein hyvin. Tupsuja en ole tehnyt sitten varmaan ala-asteen, mutta kyllä tuo ihan tupsulta näyttää... Eilen sain mukavaa postia...kevään snyni oli muistanut minua jo ensimmäisellä paketilla. Ihan uutta minulle on tuo Punk-lanka, saisikohan siitä ja tuosta Rose mohairista tehtyä yhdessä jonkinlaisen huivin. Paketissa oli h...
Minulla on tällä hetkellä kirjastosta lainassa tuo Kaikki lähti lapasesta, ja vakavasti harkitsen sen ostamista. Siellä on niin upeita puseroita, ja Lumme-takki houkuttelee myös. Mutta ans kattoo ny... ehtis neuloa edes noista olemassa olevista..
VastaaPoistaMukavaa ystävänpäivää sinullekin!
Hei!
VastaaPoistaKiva, että kortit tavoittavat Sinut. Kun näin tuon rintanapin, niin se oli ihan must juttu ostaa Sinulle. Ja kaikenlaisten lähetysten lähettäminen (perinteisellä tavalla) on mun lepparii;)
ystävänpäiväterveisin, snykevät2012
Hei!
VastaaPoistaTäällä puuhataan innolla maaliskuun pakettia. Juuri äsken valmistui... Ennen varsinaista pakettia saattaa postilaatikkoon pujahtaa vielä yksi kaupunkikortti;)
terv. Sny kevät 2012
Moikka! Kaupunkikortti Mikkelistä varustettuna Kuopion leimalla saapui viimeviikolla lomani aikana postilaatikkoon....kovin olet liikkeissäsi vikkelä, meinaan taisi olla jo kolmas eri kaupungista oleva kortti minkä sain! Kivaa saada välillä tavallistakin postia:)
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Poista